sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mobiilipalveluiden puute


Viime postauksessa oli mobiilipalveluiden käytöstä matkan aikana ja nyt kerron omia kokemuksiani siitä, missä tilanteissa kyseisiä palveluita olisin kaivannut. Liitän tähän samaan postaukseen myös pari Milanon matkakuvaa.

Galleria Vittorio Emanuele II

Omistan kannettavan tietokoneen ja se oli mukanani matkan aikana. Mutta koska puhelimellani ei pääse edes nettiin, kaikenlaiset hienot sovellukset olivat vain kaukaisena haaveena. Helsinki-Vantaan lentokentällä ja muillakin kentillä kateellisesti katselin ihmisiä puhelimiensa kanssa. Jos minulla olisi ollut mahdollisuus, varmasti olisin käyttänyt erilaisia tarjolla olevia sovelluksia ja katsonut esimerkiksi sähköpostini lentoja odotellessa. Myös matkakohteessa älypuhelimesta saattaisi olla hyötyä, tosin ulkomailla olessa tulee aina muistaa sen käytöstä koituvat kustannukset.

Toisaalta oli mukavaa olla tappelematta internetin kanssa, koska monilla lentokentillä netti on rajallisesti käytössä tai jopa maksullinen. Kaikkien pitäisi kyllä ottaa mallia Helsinki-Vantaan lentoasemasta tässä suhteessa! Useimmille ihmisille on loman ajaksi mukava irroittautua mobiilimaailmasta hetkeksi, sähköposteista ja facebookista, mutta liikematkailijoita ajatellen mobiilipalvelut ovat heille erittäin tärkeitä koko matkan ajan. Heidän tulee päästä tekemään töitä ja on tärkeää olla yhteydessä yritykseen ja asiakkaisiin myös liikematkalta käsin.

 
 Arco della Pace / Castello Sforzescon torni / Rialton sillalta Venetsiasta
 

Milanon tuomiokirkko eli Duomo
 
Viime viikolla saimme litteroitua eli kirjoitettua auki kaikki saamamme haastattelut yrityksiltä, henkilökohtaisilta kontakteilta ja lentokentiltä. Teimme myös suurinpiirtein valmiiksi Power Point esityksen haastattelujen alustavista tuloksista. Kokoamme yhdessä koko ryhmän kanssa maanantaiaamuna vielä esityksemme esityskuntoon.
 
Esityksessämme huomenna esittelemme oman vaiheemme, näytämme käyttämämme haastattelukysymykset, kerromme alustavista tutkimustuloksista mobiilipalveluihin liittyen sekä puramme hieman tuntemuksiamme projektin kulusta ja toivomme saavamme palautetta ja vinkkejä toimeksiantajalta jatkoa ajatellen.

Oikein mukavaa viikon alkua kaikille!
 
- L.J

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Mobiilipalveluita Italian matkalta

"Ihanaa olla Suomessa kun kaikkialla on 3G" -tokaisi lennolla vieressäni istunut teinityttö laskeutuessamme eilen Helsinkiin. Tähänkö on todella tultu? Tuosta tuli automaattisesti mieleen eräs lapsi, joka taannoin tokaisi Finnairin lomalennon jälkeen vuosia sitten, että "Ihanaa olla Suomessa ja iloisin mielin." Ilmeisesti 3G on meidän uusi iloinen mieli. Pakko tähän loppuun vielä myöntää, että salaa se piristi itseänikin. Vihdoin voin olla jatkuvasti verkossa. Pyrin kuitenkin pitämään katu-uskottavan maailmankansalaismaineeni yllä, enkä myönnä mitään tuollaista julkisesti.

Saanko oikeastaan lisätä velä toisen esimerkin mobiiliriippuvuudestamme? Istuin Milanossa syömässä lounasta ja ohitseni käveli nainen, joka valehtelematta suuteli iphoneaan. Tiedän, että italialaiset osaavat olla kiihkeita rakastajia, mutta luulisi silläkin olevan rajansa...



Itselläni oli siis Italian matkalla mukana ipone5 ja läppäri. Tein oman check-inin kuitenkin lentokentällä automaatissa edellisenä iltana, koska ollessani siellä töissä jo valmiiksi, tuntui se luontevimmalta. Paluumatkan check-inin tein kuitenkin hotellin Wi-Fin kautta Lufthansan omasta mobiilisovelluksesta, joka hoitui helposti omalla sukunimellä ja Eurobonus-kortin jäsennumerolla. Sain liput kätevästi puhelimessani olevaan passbookiin, jotta voin kulkea lentokentän läpi ilman, että tarvitsisi avata verkosta linkkiä boarding passiin. Tämä oli ehdottomasti tähän astisen matkailu-urani kätevin kokemus.


Kuten arvata saattaa, mobiilipalvelujen tarjonta oli matkan aikana toki laaja, mutta niiden käyttömahdollisuudet erittäin rajoitutetut. Helsinki-Vantaan lentoasema tarjoaa ilmaisen Wi-Fin, johon on helppo kirjautua ilman mihinkään rekisteröitymistä tai kirjautumista. Tästä eteenpän jokainen lentokenttä oli kuitenkin tässä suhteessa pettymys. Münchenissä ja Frankfurtissa netti oli maksullinen, vaikka sitä luvattiin 30 minuuttia ilmaiseksi. Malpensan kentällä sain ilmaisen netin käyttööni 15 minuutiksi sen jälkeen kun olin kyseiseen palveluun ensin rekisteröitynyt. Tämän 15 minuutin aikana ehdin kuitenkin vain saamaan auki Osuuspankin sovelluksen ja tarkastettua tilitietoni, jotka eivät nekään tuottaneet kovin suurta mielihyvää.

Ainut paikka jossa sain netin toimimaan, oli hotellimme ja siellä se toimikin kohtuullisesti. Tarkistimme tarvittavat reittitiedot etukäteen hotelilla ja kirjasimme ylös. Fiksuin meistä kuitenkin otti kuvan iphonen kartasta ennen kohteeseen siirtymistä.

Mobiiliratkaisuja pitää keksiä ite kun niiden käyttöä on näin rajoitettua. 


Kotiin palatessamme meillä oli molemmat lennot myöhässä ja Lufthansa piti meitä kaikkia ajantasalla tekstiviestitse tilanteesta! Propsit siitä! 

Olin ladannut puhelimeeni myös matkaohjelmamme, mutta se vaati lopulta internetin toimiakseen -joten jäin pulaan koska minulla ei ollut tästä paperiversiota olemassa. Tässä tuli todettua se, että paperiin ja musteeseen voi edelleen luottaa teknistä laitetta enemmän.


Kiitokset kuitenkin kielenkääntävälle sovellukselle, joka teki minusta fluentin italialaisen ja China Townissa myös kiinalaisen! Sovellukset, jotka eivät vaadi nettiä -ovat ulkomailla tarpeen! 


Kuvat ovat teeman mukaan napattu iphonella matkan varrelta ja niiden muokkaamisessa on käytetty mobiilisovellusta instagram!


- V.P

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kyselyjä ja kiusallisuutta

Maanantaina koko ryhmämme oli Helsinki-Vantaan lentoasemalla vierailulla. Saimme Finavialta kaksi mukavaa opasta, jotka kierrättivät meitä ympäri lentokenttää. Aloitimme terminaali 2:n aulasta, jossa kuulimme yleistä tietoa lentoasemasta ja Finaviasta. Siitä jatkoimme turvatarkastuksen läpi kansainväliselle alueelle ja edelleen non-Schengen -alueelle, jonne pääsemiseksi pitää siis ylittää Suomen raja rajavartiolaitoksen passikontrollissa. Kävimme myös Finnairin loungessa, joka viime vuonna valittiin maailman parhaaksi liikematkustajien toimesta! En yhtään ihmettele tätä valintaa; sen verran hienosta loungesta oli kyse.





Terminaali 2:n kierroksen jälkeen pääsimmekin omaan lempiosuuteeni koko kierroksesta, nimittäin Finnairin tekniikkahalliin. Kuvitelkaa halli, jonka sisään mahtuisi koko Eduskunta-talo, täynnä lentokoneita. Koneita tulee harvemmin nähtyä niin läheltä, joten ei tule oikein sisäistettyä kuinka isoja ne oikeasti ovatkaan. Finnairin kaukolennoilla käyttämä Airbus A-340 näyttää vierestä katsottuna aivan valtavalta, ja ajatella ettei se ole edes isoin kone mitä on olemassa! Finnairin koneiden seasta bongasimme myös yhden rakkaan itänaapurimme lentoyhtiön Aeroflotin koneista ;)



Tekniikkahallista jatkoimme edelleen bussilla VIP Presidentti -terminaaliin, joka siis on vip-vieraiden ja erityisesti Suomen presidentin käytössä. Terminaali oli ihan hieno, mutta sisustus toi jotenkin mieleen 80-luvun eli ehkäpä sitä voisi päivittää hieman tähän päivään sopivampaan..

Siihen kierroksemme sitten loppuikin ja palasimme terminaali 2:n Cafe Picniciin lounaalle. Lounaan jälkeen alkoikin se kiusallinen ja pelätty vaihe, nimittäin liikematkustajien haastattelu. Edellisessä postauksessa kerrottiinkin tekemistämme kysymyksistä, joita nyt pääsimme käytännössä testaamaan. Haasteita tähän tuotti se, että päiväsaikaan lentokentällä on suhteellisen hiljaista eli potentiaalisia haastateltavia oli suhteellisen vähän. Toinen haaste oli myös siinä, että teimme haastatteluja yleisellä alueella eli siis ennen turvatarkastusta, joten suurimmalla osalla matkustajista oli kiire ehtiä turvastarkastuksen läpi lennolleen tai vastaavasti saapumisauloista kotiin tai takaisin työpaikoilleen. Haasteista huolimatta saimme kuitenkin hyviä haastatteluja, joiden vastauksista saamme paljon irti. Tämä kokeilu paljasti myös eräitä heikkouksia kysymyksissämme, joten muokkasimme niitä taas.



Maanantain jälkeen olemmekin keskittyneet kysymyksiin ja yrityshaastatteluiden saantiin. Raportti on tässä vaiheessa jäänyt hieman taka-alalle, mutta eiköhän siihenkin pidä kohta kirjoittaa lisää lukuja.. Sitä odotellessa siis.


Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

- H.J.