Blogin on hieman hiljentynyt, sillä koulutyöt ovat vieneet luonnottoman paljon aikaa ja näin tuleekin jatkumaan vielä muutaman viikon. Välillä epätoivo on ollut lähellä, mutta eilinen kuuden tunnin raportin raataminen kannatti. Raporttimme on nyt lähestulkoon valmis ja koemme ainakin itse onnistuneemme työssämme!
Lukukauden aikana olemme siis päässeet alkuperäiseen tavoitteeseemmekin ja ehkä jopa ylittäneet itsemme kehittämällä kokonaisuudessaan uuden älypuhelinsovelluksen liikematkailijoiden käyttöön. Yksityiskohtiin en tässä kuitenkaan lähde, koska varastaisitte ideamme. Olemme ylpeita ideointiprosessimme hedelmästä!
Saimme tänään myös valmiiksi tiimimme kesken käydyn verkkokeskustelun, jossa olemme päässeet toteamaan, että tiimityöskentelymme on toimivaa! Me kolme olemme juuri niin sopivasti erilaisia, että taidoillamme (ja niiden puutteilla) olemme saaneet aikaan onnistuneen raportin hyvillä ideoilla höystettynä. Näin minä ainakin uskon. Toivottavasti tiimini, opettajamme ja etenkin toimeksiantajamme olisivat samaa mieltä!
Ohessa vielä kuva Hannasta (=eli tiimimme ammattimaisten lauseiden luojasta) ahkeroimassa haastatteluiden parissa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti