Eräs viisas mies opetti meille kerran, että
jokainen idea myydään tarinoilla. Uusi, toimiva tuote tai eksoottinen
palmuranta ei enää yksin riitä houkuttelemaan kuluttajaa. Elämme
elämyskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa Y-sukupolvemme eli ns. nuorisosukupolvemme
on kasvatettu unelmoimaan ja viestimään. Tarinat eivät kuulu enää pelkästään
Disney-elokuviin, vaan niiden pohjalle luodaan tulevaisuudessa
liiketoimintamallien ja markkinointikampanjoiden perusta.
Kuva täältä
Sosiaalisen median aikakaudella meillä on tarve kommunikoida ja jakaa, niimpä juuri tässä korostuvat jatkuvasti kehittyvät
mobiilipalvelut. Joukossamme on enää kovin harva, joka ei jaa päivittäistä
ruoka-annostaan Instagramissa, kirjoita blogia ulkomaanmatkasta tai tviittaa
päivän askareistaan. Meillä on kaikilla tarve kertoa tarinaa.
Kuva täältä
Finnairin Quality Hunter Mette Hansen
kirjoitti mielenkiintoisen artikkelin "Hyvä lentoasema kertoo hienon
tarinan" Finavian maa&ilma -lehdessä, jonka inspiroimana itsekin lähdin
tätä asiaa pohtimaan. Se, mikä artikkelista jäi päälimmäisenä mieleen, oli
Meten aidosti laatikon ulkopuolinen ajattelutapa. Matkailijalle ei enää riitä
pelkkä sujuva palvelu vaan esimerkiksi lentokentän itsessään pitää olla jo
unohtumaton tai jopa taianomainen kokemus.
Kuvittele lentokenttä, jossa sinun ei
tarvitsisi kulkea passi- tai lipputarkastuksen läpi. Mitä, jos sinulla olisi
vain ranneke, joka sisältäisi lentotietosi ja pitäisi sinut ajan tasalla koko
matkan ajan? Mitä, jos voisit stressaamisen sijaan tviittailla
kanssamatkustajillesi matkasuunnitelmistasi ja solmia uusia ystävyyssuhteita?
Tiesithän, että KLM:n lennoilla voit jo Facebookin kautta valita itsellesi mieluisan vierustoverin
kaukolennolle!
Kuva täältä
Helsinki-Vantaalla voit mm. muutaman vuoden
kuluttua kirjoittaa rakkaimmillesi viestejä tuloaulan taululle älypuhelimellasi, kun itse odottelet vielä matkalaukkua!
Mobiilipalvelut eivät tietenkään rajoitu
pelkästään lentokenttäympäristöön, vaan voit pian avata hotellihuoneesi oven
iphonella ja hotellin baarin kamerat tunnistavat Facebook-profiilisi, jonka
kautta saat mieltymystesi mukaisen drinkkitarjouksen rankan kokouspäivän
jälkeen suoraan puhelimeesi. How about that?
Tulevaisuuden liikematkailija painottaa
elämysarvoja ja palvelun sujuvuutta. Liikematkailijoiden mobiilipalveluiden
kehittäminen vaatii siis valtavaa innovaatiota ja villiä mielikuvitusta!
Ohessa vielä yksityiskohtaisempi video mobiilitrendeistä ilmailumaailmassa:
Ohessa vielä yksityiskohtaisempi video mobiilitrendeistä ilmailumaailmassa:
-V.P



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti