Lähes kuukausi on kulunut siitä, kun
saimme toimeksiannon tämän lukukauden projektiin. Sen jälkeen on
tapahtunut paljon. Kovinkaan suurta paniikkia tai kiirettä asioiden
kanssa ei ole ollut, mutta tekemistä on silti riittänyt ja riittää
varmasti jatkossakin. Onneksi meillä on tehokas ryhmä ja olemme
saaneet tähän mennessä kaikki hoidettua loistavasti!
Raportti on mielestäni hyvällä
mallilla. Se sisältää tällä hetkellä johdantoa aiheeseen,
teoreettista viitekehystä eli teoriaa muun muassa siitä mitä
liikematkustus on ja kuinka se eroaa vapaa-ajan matkustuksesta sekä
tietoa tämän hetken trendeistä liikematkustuksen maailmassa.
Raportista löytyy myös kuvaus liikematkaprosessista kaikkine
vaiheineen (pre, on ja post) sekä tärkeimpänä mobiilipalveluiden rooli kyseisten
vaiheiden aikana. Olemme myös jo ehtineet korjata raporttia viestinnän
opettajamme kommenttien mukaan. Raporttiin on tulossa vielä
muun muassa haastattelujen tuloksia, havainnointia ja pohdintojamme, mutta niistä myöhemmin kun ne ovat ajankohtaisia.
Kuva täältä
Olemme myös ottaneet yhteyttä erilaisiin Porvoon yrityksiin, tavoitteena saada liikematkustajia haastateltavaksi. Jokainen ryhmä sai tietyt yritykset, joihin yhteyttä tulisi ottaa. Haastattelujen saanti ja sopiminen on vielä siis työn alla, mutta se on tärkeä tehtävä ennen Milanoon lähtöä. Eli noin kaksi viikkoa aikaa! Pitää pistää töpinäksi. Työtä hankaloittaa se, että haastattelupyyntöihin on tullut melko niukasti vastauksia, mutta eiköhän tässä nyt jonnekin päästä liikematkustajia jututtamaan :)
Ryhmämme on tehnyt
haastatteluihin tarvittavia kysymyksiä, mikä olikin haastavampi
tehtävä. Tai lähinnä kysymysten muotoileminen ymmärrettävään
ja kokemusperäisiä vastauksia tuottavaan muotoon aiheutti jonkun verran vaikeuksia. Kaikesta selvittiin
ja kysymykset lähetettiin toimeksiantajalle kommentoitavaksi. Jos
sieltä suunnalta kommentteja tulee, kysymykset otetaan jälleen
muokkaukseen. Toivottavasti palautetta tulisi piakkoin, jotta pääsisimme eteenpäin. Englannin
tunnilla käänsimme kysymyksiä myös englanniksi lentokentillä
tehtäviä haastatteluja varten.
Tässä projektin eteneminen pääpiirteittäin tähän asti.
Oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille! Voi kuinka piristävää olisi, jos aurinko näyttäytyisi edes joskus tämän sateen sijasta...
- L.J
Oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille! Voi kuinka piristävää olisi, jos aurinko näyttäytyisi edes joskus tämän sateen sijasta...
- L.J

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti